Historiaa
![]() |
Osasto 14 toiminta katsotaan alkaneeksi vuonna 1896, jolloin Tammikuussa Turkuun perustettiin Turun Maalareiden Liitto. Huono työllisyystilanne ja yhä huonommaksi käyneet palkat vaikuttivat siihen, että nähtiin välttämättömäksi ryhtyä työ- ja elinetujen parantamiseen. Ensimmäisien kuukausien aikana osastoon liityivät kaikki turkulaiset maalarit. Historiankirjoissa on merkintä vuodelta 1899 jolloin osastosssa oli ollut 104 jäsentä.
Turun Maalareiden Liitto ei alkuun ollut niin " punainen " kuin esimerkiksi helsinkiläinen sisarosastonsa. Turun maalareiden lippukin oli valkoinen. Lippu löytyi revittynä 1918 Työväentalosta talon vihdoin auettua kansalaissodan jälkeen.
Osaston lipussa numero 3 on peruja vuodelta 1899, jolloin perustettiin Suomen Maalarityöntekijäin Liitto.Tähän liityi myös turkulaiset maalarit. Vuonna 1924 perustettiin ensimmäisen kerran Suomen Rakennustyöväen Liitto. Turun maalariosasto liityi Liittoon osastonumerolla 11. Nykyisen osastonumeronsa osasto sain1930-luvun hajotustaistelussa, siitä tuli Rakennustyöläisten Liitton osasto numero 14.
Tiedot on kerätty Pasi Tulkin kirjasta Ammattikunnasta työläisrintamaan, Turun maalarien ammattiosaston vaiheita 1896-1986.
